Tero Matkaniemi

Lahden Lyseon lukion rehtori  Tero Matkaniemen  väitöstilaisuus pidettiin 5.2.2011  Itä-Suomen Yliopistossa, Joensuussa. Tieteenalana oli Suomen historia, aiheena “Kuopiolainen uinti paikallisena ja kansallisena kansalaistoiminnan ilmiönä. Toimijakentän, tavoitteellisuuden ja toimintaympäristön muutokset vuosina 1904–1979”

Uinnin kansalaistoiminta tarjosi uinnista kiinnostuneille väylän sääty-yhteiskunnasta erkaantumiselle, joten toiminnalla oli oma roolinsa myös kansalaisyhteiskunnan syntymisessä. Toista maailmansotaa edeltäneinä vuosina uinnissa aktiivisten henkilöiden määrä oli vielä varsin vähäinen. FL Tero Matkaniemen Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että uinnin ”toiminnallisen eliitin” aktiivinen verkostoituminen vaikutti huomattavasti liikunnan kansalaistoiminnan paikalliseen kehitykseen, sillä useat aktiiveista olivat tärkeitä vaikuttajia monissa urheilujärjestöissä. Matkaniemi tarkastelee tutkimuksessaan kuopiolaista uintia paikallisena ja kansallisena kansalaistoiminnan ilmiönä.


1900-luvun alussa uinnin kansalaistoimijoiden tärkeänä toiminnan motiivina oli filantrooppinen arvopohja, jonka mukaisesti yläluokkaiset miehet halusivat saattaa uimataitoa tavallisen kansan, erityisesti nuorten, keskuuteen. Kun harrastajakierto eteni ja yhteiskunta keskiluokkaistui, uinnin kansalaistoimintoihin ohjautui uudenlaista väkeä. Uusien lajien leviämisen myötä Kuopioon perustettiin uusia uinnin, talviuinnin ja urheilusukelluksen lajiseuroja. Samalla uimaseuroissa uintiurheilun muodot alkoivat eriytyä lajijaostoiksi.

Kuopiota ympäröivät järvet ovat vaikuttaneet kuopiolaisen uinnin varsin vahvaan paikalliseen ja kansalliseen asemaan. Kuopioon rakennettiin jo varhain uimahuoneita ja -laitoksia sekä uimarantoja. Tähän vaikuttivat niin kasvavan teollisuustyöväestön hygieniasta huolehtimiseen liittyvät tekijät kuin matkailulliset päämäärätkin, koska veteen tehdyillä rakennelmilla oli matkailullista vetovoimaa. Uinnin kansalaistoiminnan varhaisena tavoitteena oli edistää ensisijaisesti uimaopetusta ja hengenpelastusta sekä toissijaisesti kilpaurheilua. Samalla nuorisolle haluttiin tarjota tekemistä ”joutilaisuuden vastapainoksi”. Matkaniemen tutkimus osoittaa, että kiinnostus uinnin moniin muotoihin, kuten kuntouintiin, korostui kuopiolaisen uinnin kansalaistoiminnassa 1960-luvulta alkaen. Tuolloin työläisurheilijat toimivat ponnekkaasti kuntouinnin edistämiseksi, mutta nämä pyrkimykset syrjäytettiin kilpaurheilun tieltä. Työläisurheilun näkökulmasta vielä 1970-luvulla kilpaurheilun nähtiin kahlitsevan tiukoilla säännöillään liikunnan monipuolisuutta. Kuntouinnin harrastaminen eriytyi kansalaistoiminnan ulkopuoliseksi, ihmisten omaehtoiseksi toiminnaksi.

Kuopiolaisen uinnin kansalaistoimijoille on ollut tyypillistä, että he ovat jatkuvasti pyrkineet aktiiviseen vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Uinnin kansalaistoimijat ovat välittäneet aatteita, ideoita ja ajatuksia ympäröivästä yhteiskunnasta. Suunta on ollut myös päinvastainen. Uinnin kannalta oli tärkeää, että kunnallinen urheilulautakunta syntyi pian Suomen itsenäistymisen jälkeen ohjaamaan julkista liikuntapaikkarakentamista, koska uinnin kansalaistoiminta ei tullut enää toimeen tilapäisillä avustuksilla. Vaikka uinnin kansalaistoiminta perustui vapaaehtoisuuteen, Kuopion kaupunki oli liikuntakulttuurissa vahva toimija. Päätös uimahallin rakentamisesta Kuopioon syntyi kansalaistoimijoiden ja julkisen hallinnon pitkällisen vuorovaikutuksen tuloksena. Matkaniemi toteaa, että uimahallin rakentaminen Kuopioon oli aikansa ilmiö, jonka hyödyllisyyttä pystyttiin propagandassa perustelemaan kasvavan kaupungin laajoille kansalaisryhmille tarkoitettuna kuntoliikuntatilana. Uimahallin valmistuminen vauhditti uinnin paikallista eriytymiskehitystä.

Uinnin kansalaistoiminta on historian kuluessa muuttunut jatkuvasti, mikä on näkynyt myös kuopiolaisen uinnin nousuissa ja laskuissa. Uinnin kansalaistoiminnan muutokset heijastelevat pienyhteisön, liikuntakulttuurin ja koko suomalaisen yhteiskunnan yleistä kehitystä. Uintiin kuten muihinkin liikuntaharrastuksiin kuuluvat toiminta-aktiivisuuden vaihtelut, jotka kytkeytyvät usein elintapojen muuttumiseen. Tutkimus osoittaa uinnin toimijakentän, tavoitteellisuuden ja toimintaympäristön eriytymiskehityksen. Matkaniemen mukaan kuopiolaisen uinnin kansalaistoiminnan taival vuosina 1904–1979 osoittaa paitsi seuratoiminnan historiallisen merkityksen myös uinnin kansalaistoiminnan tarpeellisuuden tulevaisuudessa.

Tero Matkaniemi on syntynyt vuonna 1972 Iisalmessa. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi Iisalmen lukiosta vuonna 1991. Matkaniemi on valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1999 ja filosofian lisensiaatiksi vuonna 2004 Joensuun yliopistosta. Nykyisin hän työskentelee Lahden lyseon lukion rehtorina.

http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-0290-0/urn_isbn_978-952-61-0290-0.pdf

Valmentajataustainen rehtori on ihmiset huomioiva johtaja

Valmentajataustainen rehtori on ihmiset huomioiva johtaja
LitM Seppo Pulkkinen  on tehnyt kasvatustieteen väitöskirjan ”Valmentajataustan merkitys rehtorin työssä"  Vastaväittäjänä  väitöstilaiosuudessa oli  dosentti Pirkko-Liisa Vesterinen (Johtamistaidon opisto) ja kustoksena professori Anneli Eteläpelto (Jyväskylän yliopisto).

Seppo Pulkkinen tutki johtajuutta koulu- ja urheilumaailmassa. Pulkkisen tutkimat rehtorit ovat toimineet joukkuelajien valmentajina huipputasolla, esimerkiksi ylimmän sarjatason tai maajoukkueen valmentajana. Kymmenen peruskoulun tai lukion rehtoria edustivat seitsemää lajia: jalkapalloa, jääkiekkoa, jääpalloa, lentopalloa, koripalloa, pesäpalloa ja amerikkalaista jalkapalloa.
- Urheilu- ja koulumaailman johtajuuden elementit ovat siirrettävissä myös laajemmin nykyjohtajuuteen, jossa ihminen on tärkein elementti, Pulkkinen toteaa.

Valmentajan rooli on muuttunut

Pulkkinen havaitsi, että maailmojen väillä on siirtovaikutusta sekä urheilumaailmasta koulumaailmaan että päinvastoin. Lisäksi molemmissa maailmoissa on sellaisia johtajuuden elementtejä, jotka eivät ole siirrettävissä. Hän muodosti viisi johtajuuden siirtovaikutuksen kategoriaa.

Ensimmäinen kategoria, ihmiskeskeisyys, kuvaa haastateltujen johtamisotetta ja -filosofiaa. Rehtorit korostavat inhimillisen toiminnan merkitystä johtamisessaan huolimatta pitkästä valmentajaurasta kilpaurheilun kovassa maailmassa. On tärkeää, että johtajan kovan pinnan alta löytyy inhimillinen ihminen, joka hallitsee ihmisten kanssa toimimisen.

Syklisyys taas kuvaa johtajan työn luonnetta ja vuodenkiertoa, joka hallitsee molempia maailmoja. Kouluvuoden kierron määrää lukuvuosi ja urheiluvuoden kierron määrää sarjakausi. Tähän liittyy useisiin eri tilanteisiin kuuluva hektisyys. Syklisyys vaatii vahvaa tilannejohtamisen taitoa.

Kolmas kategoria, tehtäväalueiden laajuus, kuvaa sitä muuttuvaa maailmaa, jossa sekä valmentaja että rehtori toimivat tällä hetkellä. Tehtäväalueiden laajentumisen tiedostaminen sekä rehtorin että valmentajan johtamisessa on tärkeää johtamisen arkea.

Neljäs kategoria, muutoksen sieto, liittyy muutoksen johtamiseen. Se on taito, joka haastateltavien mukaan on siirtynyt urheilumaailmasta koulumaailmaan. Urheilumaailmassa muutos on jatkuvasti läsnä. Valmentajataustaiset rehtorit sietävät hyvin muutosta ja siihen liittyviä haasteita. He mieltävät itsensä vahvaksi muutoksen ja sen toteuttamisen osaajiksi.

Viides kategoria, johtamiskäyttäytyminen, nosti esiin kaksi termiä: kasvatuksellinen ja valmennuksellinen johtaminen. Molemmissa tutkimuksen maailmoissa johtajan käyttäytyminen perustuu ihmisten huomioimiseen ja johtamiseen heidän avullaan. Siirtovaikutuksen avulla voidaan oppia tilannejohtamisen taitoja ja käyttäytyä eri tilanteissa sen vaatimalla tavalla. Tätä voidaan kutsua myös urheilutermillä pelinluku.
- Urheilumaailmassa saatu kokemus on selittävä tekijä sille seikalle, että ihmisten huomioiminen nousi niin keskeisesti esille. Valmentajan rooli on muuttunut kahden viimeisen vuosikymmenen aikana ihmisjohtamisen ja tiimityön suuntaan, Pulkkinen painottaa.

Huippu-urheiluvalmentajataustaiset rehtorit ovat kokeneet urheilumaailman ihmisiin keskittyvän johtajuuden toimivan myös koulumaailmassa. Tiimitoiminta, jaettu johtajuus ja koko henkilöstön saaminen mukaan kouluyhteisön kehittämiseen ovat sellaisia johtajuuden elementtejä, jotka toimivat rehtorin työssä paremmin kuin pääasiassa punaisen valon takana rehtorin kansliassa tapahtuva ”oikeisiin asioihin” keskittyvä asiajohtaminen.



Lisätietoja:

Seppo Pulkkinen, puh. 040 589 0664 ja 0400 480 746, seppo.pulkkinen@jkl.fi

Tiedottaja Liisa Harjula, puh. (014) 260 1043, tiedotus@jyu.fi, josta saa väittelijän kuvan sähköisessä muodossa.

Teos on julkaistu sarjassa: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research numerona 407, 211 s.. Jyyväskylä 2011.
Seppo Pulkkisesta
Seppo Pulkkinen on tullut ylioppilaaksi Vaajakosken lukiosta 1974. Hän on valmistunut liikuntakasvatuksen kandidaatiksi 1977, humanististen tieteiden kandidaatiksi 1981 ja liikuntatieteiden maisteriksi 1982 Jyväskylän yliopistosta.

Pulkkinen on työskennellyt liikunnanopettajana yhteensä 16 vuotta Jyväskylän normaalikoulussa, Keski-Suomen Keskusammattikoulussa, Jyväskylän yliopistossa, Konneveden peruskoulussa ja lukiossa sekä Suolahden peruskoulussa ja lukiossa. Viideksi vuoden ajan hän toimi Suomen Terveysliitossa järjestöpäällikkönä ja järjestöfuusioiden synnyttämässä Terveys ry:ssä järjestöasiamiehenä.

Rehtorin tehtävissä Pulkkinen aloitti 1999 Suolahden lukiossa. Jyväskyläläisen Kuokkalan koulun rehtoriksi hän siirtyi 1.8.2007. Hän toimii myös Kuokkalan aluerehtorina.

Valmentajana Pulkkinen on toiminut 35 vuotta, niistä lentopallon parissa 25 vuotta ja 10 salibandyn parissa. SM-sarja/SM-liigavalmentajana hän on ollut yhteensä 20 vuotta, joista 14 lentopallossa ja 6 salibandyssä. Tällä hetkellä hän toimii jyväskyläläisen Happeen miesten salibandyliigajoukkueen päävalmentajana.

Maajoukkueen päävalmentajana Pulkkinen on toiminut molemmissa lajeissa, 1985–1991 lentopallon naisten maajoukkueen päävalmentajana ja 2001–2007 salibandyn naisten maajoukkueen päävalmentajana. Kanadan miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajana hän toimi 2009–2010.

Verkoston sivuja päivitetty

KUVA: Pieni arvausleikki. Mikä on blogin pitäjän päässä oleva vekotin?

OLEN lisännyt sivun oikeaan laitaan googlettamalla löytämiäni rehtorien tekemiä väitöskirjoja. Kaikki vinkit puuttuvista nimistä, otetaan nöyrästi vastaan.

Opettajien ammattitaidon kehittäminen vaatii paljon myös rehtorilta

Opettajien ammattitaidon kehittäminen vaatii paljon myös rehtorilta

KM Vesa Raasumaan kasvatustieteen väitöskirja *Perusopetuksen rehtori opettajien osaamisen johtajana* mukaan opettajalta edellytetään monipuolista osaamista, johon kuuluu myös vastuu ammatillisesta kehittymisestä koko työuran ajan. Vesa Raasumaan väitöstutkimuksen mukaan perusopetuksen opettajan professioon kuuluvia olennaisia osaamisalueita ovat pedagoginen ja yhteisöllinen osaaminen, ulkoinen yhteistyöosaaminen, johtamisosaaminen, yksilölähtöinen kehittymisosaaminen sekä yksilön osaaminen.

Opettajan ammattitaito kehittyy yleensä työuran aikana. Jokaisen opettajan kohdalla ei kuitenkaan automaattisesti käy näin. Lisäksi opettajan käytössä olevat tukimuodot ovat todellisuudessa melko yksipuolisia.

- Ammatillisesti uutta kehittymissuuntaa pohtivan opettajan tilanne on tällä hetkellä melko heikko. Tarjolla on lähinnä kouluttajalähtöiseen pedagogiikkaan perustuvaa muodollista täydennyskoulutusta tai tutkintotavoitteisia lisä- ja jatko-opintoja. Tällöin yksilöllisessä ammatillisessa kehitysvaiheessa olevan opettajan saama tuki on usein sattumanvaraista ja heikkoa. Päivän mittainen lyhytkurssi tai kerran vuodessa toistuva kehityskeskustelu rehtorin kanssa ei riitä takaamaan
opettajan ammattitaidon kehittymistä, Raasumaa toteaa.

Raasumaan mukaan opettajan ammattitaito kehittyy parhaiten luonnollisissa työryhmissä tapahtuvan harjoittelun ja yksilöllisen tuen avulla. Tämän vuoksi on tärkeää löytää hyvä tasapaino ammattiaidon kehittymisen, ammatilliseen valmennusohjelmaan kuuluvien menetelmien ja yksilöllisten oppimistapojen välille.

Rehtorin tuki ja osaaminen tärkeää

Opettajien ohella myös koulun rehtorilta odotetaan aktiivisutta koko kouluyhteisön ja sen yksittäisten jäsenten osaamisen kehittämiseen. Raasumaan mukaan rehtori johtaa opettajien osaamista perusopetuksessa sekä tahattomasti että tarkoituksellisesti. Nämä ulottuvuudet toteutuvat päivittäisessä toiminnassa samanaikaisesti. Epäsuoran eli tahattoman
osaamisen johtamisen yhteydessä opettajien osaaminen karttuu piilevästi ilman rehtorin välitöntä osallistumista.

- Tahattomasti osaamista johtaessaan rehtori toimii lähinnä tiedostamattomasti ja reaktiivisesti, Raasumaa kuvailee. Vastaavasti tarkoituksellisessa osaamisen johtamisessa rehtori toimii ennakoivasti, aikeellisesti, aktiivisesti, näkyvästi ja tietoisesti opettajien osaamisen kehittymisen tukena.

Perusopetuksen rehtorin tarkoituksellista työskentelyä opettajien osaamisen ja oppimisen johtajana voi kuvata käsitteellä laaja-alainen pedagoginen johtaminen. Tällöin rehtorin perinteinen opetussuunnitelmakeskeinen pedagoginen johtaminen laajenee käsittelemään oppilaiden lisäksi myös opettajien oppimiseen ja kasvuun kuuluvia tekijöitä. Laaja-alaisena pedagogisena johtajana toimiva rehtori on oppimisen tukihenkilö, joka suunnittelee oppimista tukevia rakenteita kouluunsa sekä auttaa opettajia päätöksenteossa, oppimisessa ja henkisessä kasvussa. Tämä toteutuu Raasumaan mukaan opettajayksilöiden, koulun sisäisten ryhmien, koko kouluyhteisön ja koulun yhteistyöverkostojen itsesäätelyyn vaikuttamalla sekä opettajan ammatillista kehitystä edistävän dynaamisen vuorovaikutuksen avulla.

- Aito laaja-alainen pedagoginen johtaminen edellyttää perusopetuksen rehtorilta tietoisuutta omista arvoista, ihmiskäsityksestä, aikuisten oppimisesta, organisaatioista, johtamisesta sekä tiedon ja osaamisen olemuksesta. Vasta tältä pohjalta osaamisen johtamisesta muodostuu kokonaisvaltainen aktiivisten oppijoiden yhteisön johtamiseen sopiva ajattelutapa, Raasumaa pohtii.


Väitöskirja on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research numerona 383, 349 s., Jyväskylä 2010, ISSN 0075-4625; 383, ISBN 978-951-39-3781-2. Teosta voi tilata Jyväskylän yliopiston julkaisuyksiköstä, p. (014) 260 3487, myynti@library.jyu.fi.

Vesa Raasumaa kirjoitti ylioppilaaksi Karstulan lukiosta 1983. Hän valmistui kasvatustieteiden maisteriksi 1988 Jyväskylän yliopistosta. Oppilaitosjohdon PD -tutkinnon hän suoritti 1996 Helsingin yliopistossa. Raasumaa on työskennellyt luokanopettajana, koulunjohtajana ja ohjaavana opettajana Saarijärven kaupungissa 1989-1993, opetustoimentarkastajana Mikkelin lääninhallituksessa 1996-1997 sekä rehtorina ja projektipäällikkönä Mikkelin kaupungissa 1993-2009. Hän on toiminut vuodesta 1996 lähtien sivutoimisena rehtorikouluttajana. Tällä hetkellä Raasumaa työskentelee Siekkilän koulun ja Vanamon koulun rehtorina sekä vastaa syksyllä 2011 toimintansa aloittavan uuden
perusopetuksen koulun suunnittelusta Mikkelin kaupungissa.

Peruskoulun johtaminen – aikansa ilmiö

KUVA: Jorma Pesonen on vuoden 2008 alussa toimintansa aloittaneen Soisalo-opiston rehtori. Soisalo-opisto yhdisti Varkauden, Joroisten, Leppävirran ja Heinäveden opistot sekä Keski-Savon musiikkiopiston.

Pesonen, Jorma. (2009) Peruskoulun johtaminen – aikansa ilmiö. JOENSUUN YLIOPISTON KASVATUSTIETEELLISIÄ JULKAISUJA N:o 132

Jorma Pesosen maaliskuussa 2009 hyväksytyn väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia ja käsityksiä rehtoreilla on peruskoulun johtamisesta, johtamistyöhön kohdistuvista haasteista ja peruskoulun kehittämisestä johtamisen näkökulmasta tarkasteltuna. Yksilöidyt kysymykset koskivat peruskoulun rehtoreiden kokemuksia koulunsa johtamisesta työnsä alkuvaiheessa, tutkimushetkellä ja tulevaisuudessa. Lisäksi selvitettiin peruskouluun kohdistuneita johtamistyön kannalta keskeisimpiä haasteita rehtoreiden kokemana sekä sitä, mihin suuntaan johtamisen näkökulmasta kouluja pitäisi kehittää. Tutkimuksen taustan ja teoreettisen viitekehyksen muodostivat peruskoulun johtamisen tarkastelu koulun ulko- ja yläpuolelta ohjattuna toimintana, koulun sisällä tapahtuvana tomintana ja koulun sidosryhmiin liittyvänä toimintana.

Tutkimukseen osallistuivat kaikki erään itäsuomalaisen kaupungin peruskouluissa työskennelleet rehtorit (12). Haastateltavat olivat iältään 31–61­vuotiaita, ja heistä puolet oli naisia ja puolet miehiä. Tutkimusaineisto kerättiin kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin yksilöteemahaastattelu. Toisen vaiheen ryhmähaastatteluun osallistui kymmenen rehtoria. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysiä käyttäen.

Tutkimustulosten mukaan rehtorit kokivat peruskoulun johtamisen uransa alussa (1980-luvulla) koulun ulkopuolelta tulevien määräysten mukaan johtamisena. Tutkimushetkellä (2001–2002) rehtorit kokivat koulun johtamisen sisällöllisesti monipuolistuvana.

Tulevaisuudessa rehtorit käsittivät koulun johtamisen kehittyvän eri koulujen rehtoreiden välisen kollegiaalisen johtamisen suuntaan sekä laajenevan koulujen sisäisissä ja ulkoisissa verkostoissa tapahtuvaksi. Rehtoreiden käsityksen mukaan myös muuttuva yhteiskunta asettaa tulevaisuudessa peruskoulun johtamiselle haasteita, jotka liittyvät mm. oppilaiden jatko-­opiskelu­ ja elämäntaitojen kehittämiseen monipuolisella yhteistyöllä.

Väitöskirja löytyy netistä osoitteesta

http://joypub.joensuu.fi/publications/dissertations/pesonen_peruskoulun/pesonen.pdf

Mikä tekee rehtorista selviytyjän?

KM Helena Lehkosen kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja: "Mikä tekee rehtorista selviytyjän? Perusopetuksen rehtoreiden käsityksiä työssä selviytymisestään (What makes a principal a survivor? Basic education principals´ perceptions of their surviving in their work)" tarkastettiin 9.10.2009 klo 12 Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen auditoriossa, Hämeenlinnan toimipaikassa, Erottajakatu 12, Hämeenlinna. Vastaväittäjänä oli professori Matti Koiranen (Jyväskylän yliopisto). Kustoksena toimii dosentti Heleena Lehtonen.

HELENA Lehkonen on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Hän on toiminut vuodesta 2005 lähtien projektipäällikkönä Tampereen yliopiston opettajakoulutuslaitoksella Hämeenlinnassa. SYTYKE-hanke (2005), YTYÄ-hanke (2008).

LEHDISTÖTIEDOTE

Tutkimuksessa kuvataan perusopetuksen rehtoreiden subjektiivisia käsityksiä työssä selviytymisestä. Tutkimus jakautuu Kordigin (1978) mallia soveltaen kahteen osaan. Sen ensimmäinen osa käsittelee tutkijan esiymmärryksen rakennusprosessia, johon kuuluivat kaksi esitutkimusta ja rehtorin virkaan pätevöittävän opetushallinnon tutkinnon suorittaminen. Esiymmärryksen rakentuessa tutkimuksen keskiöön asettuivat arvot ja toiminta sekä niiden yhteys selviytymisen kokemukseen.

Tutkimuksen toisen osan aineiston keruu tapahtui kahdessa osassa. Rehtoreiden kesäpäiviltä 2006 hankittu aineisto muodostui 20 vapaamuotoisesta vastauksesta kysymykseen ”Mikä tekee rehtorista selviytyjän?”. Lisäksi haastateltiin syksyn 2006 ja kevään 2007 aikana 11 ensimmäiseen aineistonkeruuseen osallistunutta rehtoria.

Aineiston analyysissä kertomuksista etsittiin IF – THEN – BECAUSE –ketjuja (Horvath jne.1999). Ketjuja tarkastelemalla kuvattiin rehtorin työhön liittyviä arvojännitteitä, rehtorin toimintaa suuntaavia arvoja sekä toiminnan yhteyttä selviytymisen kokemukseen.

Rehtoreiden kertomuksista löytyi viisi teemaa: 1) rehtoriuran alkuvaihe, 2) kiire – ajankäytön hallinta, 3) ristiriitatilanteet – ammatillisuuden säilyttäminen ristiriitatilanteissa, 4) muutosjohtaminen – yksintekemisen kulttuurista yhteisöllisyyteen, 5) kaiken kattava vastuu – mahdollisuus reflektioon. Rehtorista tekee selviytyjän kokemus siitä, että oman toiminnan avulla kykenee ristiriitaisten asiaintilojen keskellä luotsaamaan koulua kohti arvokkaimmaksi koettua päämäärää, oppilaan hyvän toteutumista, keinoilla, joiden hinta ei yksilön kokemuksessa nouse päämäärän arvoa suuremmaksi. Selviytymisen kokemus on alati jatkuva prosessi. Samat syyt eivät aiheuta samanlaisia vaikutuksia kaikilla, sillä ne ovat riippuvaisia yhteydestä ja merkityksestä, jonka henkilö asialle antaa. Yksilön kokemus mahdollisuudesta toteuttaa työssään itselleen merkityksellisiä asioita on keskeinen työhyvinvointiin liittyvä tekijä.

Tutkittavat voitiin jakaa arvomaailmaltaan karkeasti kahteen ryhmään: itseohjautuvat universalistit ja itseohjautuvat suoriutujat. Johtamistilanteeseen sisältyvien tavoitteiden saavuttamiseksi rehtorin tulee ottaa johtamistilanteessa huomioon sekä omat että tilanteeseen osallistuvien ja itse tilanteen sisältämät arvot sekä niiden vaikutus johtamiseen. Koulun johtajan tulisikin olla arvomaailmaltaan itseohjautuva universalisti, jotta koulun toiminta kehittyisi. Tämä täytyisi ottaa huomioon sekä rehtorikoulutuksessa että kunnallisessa päätöksenteossa. Rehtoreiden tulee saada koulutusta sekä aikaa toimia itseohjautuvasti, universaalien arvojen mukaisesti.

Katri Kuukka tutki rehtoreita

KM Katri Kuukan kasvatustieteen (ammattikasvatus) alaan kuuluva väitöskirja: Rehtorin eettinen johtaminen monikulttuurisessa koulussa. "Sen yhteisen hyvän löytäminen" (Head teacher's ethical leadership in a multicultural school. "Finding the common good") tarkastetiin 4.9.2009 klo 12 Tampereen yliopiston ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskuksessa, Korkeakoulunkatu 6, Hämeenlinna. Vastaväittäjänä oli professori Juha Sihvola (Helsingin yliopisto). Kustoksena toimi professori (emeritus) Reijo Raivola.

KATRI Kuukka on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon Jyväskylän yliopistossa. Hän on toiminut monikulttuurisen opetuksen alueen projektisuunnittelijana vuosina 1995-1998 ja opetuskonsulttina vuosina 1998-2009 Helsingin kaupungin opetusvirastossa. Nykyisin hän toimii suomi toisena kielenä -opettajana Eiran aikuislukiossa Helsingissä.

LEHDISTÖTIEDOTE

Tutkimuksessa tarkasteltiin rehtorin eettistä johtamista monikulttuurisessa koulussa. Taustaosuuden tutkimustehtävänä kuvattiin koulun johtamista, rehtorin professiota ja työnkuvaa etiikan näkökulmasta ja tarkasteltiin monikulttuurista koulua eettisen johtamisen maisemana. Empiirisen osan aineisto koostui Helsingin kaupungin suomenkielisten peruskoulujen rehtoreille (N=25) tehdyistä haastatteluista. Varsinaisena tutkimustehtävänä kuvattiin rehtorien kokemia monikulttuurisuuteen liittyviä dilemmoja ja niiden ratkaisuja tai niihin vastaamista.

Tutkimustehtävän taustoittamiseksi tarkasteltiin rehtorien näkemyksiä monikulttuurisuuden käsitteestä ja sen rikkaus- ja haasteulottuvuuksista. Monikulttuurisuus määrittyi etnisyyden erilaisuudeksi, suomalaisuuden ja maahanmuuttajien moneudeksi sekä moneuden arkipäiväisyydeksi. Sen ulottuvuudet ilmenivät normittavana, kriittisenä ja kunnioittavana vastavuoroisuutena ja erojen inklusiivisuutena. Monikulttuurisuuden rikkaus ilmaistiin pääasiassa erilaisina välittöminä ja kauaskantoisina hyötyinä, jotka kohdistuivat sekä kouluyhteisöön että sen ulkopuolelle ja liittyivät oppilaisiin, rehtoreihin itseensä sekä suomalaiseen yhteiskuntaan. Haasteet liittyivät oppilaiden oppimiseen ja opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseen, etnis-kulttuurisiin tulkintoihin ja vuorovaikutukseen, jotka pääsääntöisesti määriteltiin koulun kontekstissa.

Varsinaiset dilemmat liittyivät edellä mainittujen haasteiden lisäksi myös maahanmuuttajien integraatioprosesseihin. Yksi vuorovaikutukseen liittyvä keskeinen aito eettinen ongelma oli impulsiivisesti käyttäytyvät huoltajat. Oppimiseen ja opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseen liittyvistä haasteista huoltajien suhtautuminen erityisen tuen tarpeeseen oli myös aito eettinen dilemma. Etnis-kulttuurisiin tulkintoihin yhdistetyissä haasteissa uskonnolliset tulkinnat koskien opetukseen osallistumista nousivat keskeisimmiksi. Integraatioprosesseihin liittyvät useimmin kuvatut aidot eettiset ongelmat liittyivät perheen sisäisiin rooliristiriitoihin ja hierarkioiden muutoksiin. Tyypillistä oli dilemmojen toisiinsa kietoutuminen ja erityyppisten eettisten ongelmien näkyminen niissä.

Tutkimuksessa hyödynnettiin monidimensionaalista eettisten lähestymistapojen mallia (Starratt 1991; 1994, Shapiro & Stefkovich 2005, Furman 2003), joka sisältää kriittisen, oikeudenmukaisuuden, huolenpidon, professionaalisuuden ja yhteisön etiikan näkökulmat oppilaan edun ollessa keskeinen lähtökohta. Siinä kuvattujen eettisten lähestymistapojen lisäksi rehtorit lähestyivät dilemmoja pragmaattisesti ja tilannekohtaista reflektointia osoittaen. Siten tilanne-etiikka nähtiin myös dilemmoihin vastaamisen taustalla. Oppilaan etu rehtorin toimintaa ja päätöksentekoa ohjaavana prinsiippinä oli keskeinen dilemmoihin vastaamisessa, samoin opetussuunnitelman perusteissa esitetyt perusopetuksen tavoitteet