tiistai 25. tammikuuta 2011

Valmentajataustainen rehtori on ihmiset huomioiva johtaja

Valmentajataustainen rehtori on ihmiset huomioiva johtaja
LitM Seppo Pulkkinen  on tehnyt kasvatustieteen väitöskirjan ”Valmentajataustan merkitys rehtorin työssä"  Vastaväittäjänä  väitöstilaiosuudessa oli  dosentti Pirkko-Liisa Vesterinen (Johtamistaidon opisto) ja kustoksena professori Anneli Eteläpelto (Jyväskylän yliopisto).

Seppo Pulkkinen tutki johtajuutta koulu- ja urheilumaailmassa. Pulkkisen tutkimat rehtorit ovat toimineet joukkuelajien valmentajina huipputasolla, esimerkiksi ylimmän sarjatason tai maajoukkueen valmentajana. Kymmenen peruskoulun tai lukion rehtoria edustivat seitsemää lajia: jalkapalloa, jääkiekkoa, jääpalloa, lentopalloa, koripalloa, pesäpalloa ja amerikkalaista jalkapalloa.
- Urheilu- ja koulumaailman johtajuuden elementit ovat siirrettävissä myös laajemmin nykyjohtajuuteen, jossa ihminen on tärkein elementti, Pulkkinen toteaa.

Valmentajan rooli on muuttunut

Pulkkinen havaitsi, että maailmojen väillä on siirtovaikutusta sekä urheilumaailmasta koulumaailmaan että päinvastoin. Lisäksi molemmissa maailmoissa on sellaisia johtajuuden elementtejä, jotka eivät ole siirrettävissä. Hän muodosti viisi johtajuuden siirtovaikutuksen kategoriaa.

Ensimmäinen kategoria, ihmiskeskeisyys, kuvaa haastateltujen johtamisotetta ja -filosofiaa. Rehtorit korostavat inhimillisen toiminnan merkitystä johtamisessaan huolimatta pitkästä valmentajaurasta kilpaurheilun kovassa maailmassa. On tärkeää, että johtajan kovan pinnan alta löytyy inhimillinen ihminen, joka hallitsee ihmisten kanssa toimimisen.

Syklisyys taas kuvaa johtajan työn luonnetta ja vuodenkiertoa, joka hallitsee molempia maailmoja. Kouluvuoden kierron määrää lukuvuosi ja urheiluvuoden kierron määrää sarjakausi. Tähän liittyy useisiin eri tilanteisiin kuuluva hektisyys. Syklisyys vaatii vahvaa tilannejohtamisen taitoa.

Kolmas kategoria, tehtäväalueiden laajuus, kuvaa sitä muuttuvaa maailmaa, jossa sekä valmentaja että rehtori toimivat tällä hetkellä. Tehtäväalueiden laajentumisen tiedostaminen sekä rehtorin että valmentajan johtamisessa on tärkeää johtamisen arkea.

Neljäs kategoria, muutoksen sieto, liittyy muutoksen johtamiseen. Se on taito, joka haastateltavien mukaan on siirtynyt urheilumaailmasta koulumaailmaan. Urheilumaailmassa muutos on jatkuvasti läsnä. Valmentajataustaiset rehtorit sietävät hyvin muutosta ja siihen liittyviä haasteita. He mieltävät itsensä vahvaksi muutoksen ja sen toteuttamisen osaajiksi.

Viides kategoria, johtamiskäyttäytyminen, nosti esiin kaksi termiä: kasvatuksellinen ja valmennuksellinen johtaminen. Molemmissa tutkimuksen maailmoissa johtajan käyttäytyminen perustuu ihmisten huomioimiseen ja johtamiseen heidän avullaan. Siirtovaikutuksen avulla voidaan oppia tilannejohtamisen taitoja ja käyttäytyä eri tilanteissa sen vaatimalla tavalla. Tätä voidaan kutsua myös urheilutermillä pelinluku.
- Urheilumaailmassa saatu kokemus on selittävä tekijä sille seikalle, että ihmisten huomioiminen nousi niin keskeisesti esille. Valmentajan rooli on muuttunut kahden viimeisen vuosikymmenen aikana ihmisjohtamisen ja tiimityön suuntaan, Pulkkinen painottaa.

Huippu-urheiluvalmentajataustaiset rehtorit ovat kokeneet urheilumaailman ihmisiin keskittyvän johtajuuden toimivan myös koulumaailmassa. Tiimitoiminta, jaettu johtajuus ja koko henkilöstön saaminen mukaan kouluyhteisön kehittämiseen ovat sellaisia johtajuuden elementtejä, jotka toimivat rehtorin työssä paremmin kuin pääasiassa punaisen valon takana rehtorin kansliassa tapahtuva ”oikeisiin asioihin” keskittyvä asiajohtaminen.



Lisätietoja:

Seppo Pulkkinen, puh. 040 589 0664 ja 0400 480 746, seppo.pulkkinen@jkl.fi

Tiedottaja Liisa Harjula, puh. (014) 260 1043, tiedotus@jyu.fi, josta saa väittelijän kuvan sähköisessä muodossa.

Teos on julkaistu sarjassa: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research numerona 407, 211 s.. Jyyväskylä 2011.
Seppo Pulkkisesta
Seppo Pulkkinen on tullut ylioppilaaksi Vaajakosken lukiosta 1974. Hän on valmistunut liikuntakasvatuksen kandidaatiksi 1977, humanististen tieteiden kandidaatiksi 1981 ja liikuntatieteiden maisteriksi 1982 Jyväskylän yliopistosta.

Pulkkinen on työskennellyt liikunnanopettajana yhteensä 16 vuotta Jyväskylän normaalikoulussa, Keski-Suomen Keskusammattikoulussa, Jyväskylän yliopistossa, Konneveden peruskoulussa ja lukiossa sekä Suolahden peruskoulussa ja lukiossa. Viideksi vuoden ajan hän toimi Suomen Terveysliitossa järjestöpäällikkönä ja järjestöfuusioiden synnyttämässä Terveys ry:ssä järjestöasiamiehenä.

Rehtorin tehtävissä Pulkkinen aloitti 1999 Suolahden lukiossa. Jyväskyläläisen Kuokkalan koulun rehtoriksi hän siirtyi 1.8.2007. Hän toimii myös Kuokkalan aluerehtorina.

Valmentajana Pulkkinen on toiminut 35 vuotta, niistä lentopallon parissa 25 vuotta ja 10 salibandyn parissa. SM-sarja/SM-liigavalmentajana hän on ollut yhteensä 20 vuotta, joista 14 lentopallossa ja 6 salibandyssä. Tällä hetkellä hän toimii jyväskyläläisen Happeen miesten salibandyliigajoukkueen päävalmentajana.

Maajoukkueen päävalmentajana Pulkkinen on toiminut molemmissa lajeissa, 1985–1991 lentopallon naisten maajoukkueen päävalmentajana ja 2001–2007 salibandyn naisten maajoukkueen päävalmentajana. Kanadan miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajana hän toimi 2009–2010.